Tulin valtameren äärelle, joka oli Jumala ja lakkasin olemasta, tulin rannalle, joka oli rakkaus
enkä enää ymmärtänyt,
näin myötätunnon pilvet
ja sydämeni suli.
Ja mitä enemmän minä ymmärrän,
sitä vähemmän minä ymmärrän.
Näen avaruuden silmiesi takana
ja siinä missä toiset vanhenevat
ja vakavoituvat,
minä tulen yhä nuoremmaksi,
näen kaiken rakkauden leikkinä
enkä osaa kuin hymyillä,
sillä olen tullut lapseksi jälleen.
Ja eräänä päivänä
minä synnyn Sinussa.