Mieli on luonteeltaan vaeltaja,

se vaeltaa menneisyyteen muistellen nautintoja,

jotka se on saanut kokea

ja toivoen näiden kokemustensa uusiutuvan

tai peläten tuskallisten kokemusten paluuta.

Näin mieli vaeltaa menneen ja tulevan välillä,

ja tällöin nykyhetken ainutlaatuisuus unohtuu.

Kiinnittäessämme jakamattoman huomiomme siihen,

mitä on tässä ja nyt,

tämän hetken ainutlaatuisuus avautuu,

ja me näemme sen kauneuden joka liittyy

tässä ja nyt kokemukseen.

Lapset ovat mestareita tässä taidossa,

me aikuiset joudumme opettelemaan tätä taitoa.

Harjoittaessamme meditaatiota

mielemme hiljenee,

silloin opimme näkemään kuhunkin hetkeen

sisältyvän mahdollisuuden

kauneuden, ilon ja luovuuden kokemiseen,

mahdollisuuden rakkauteen.

– Taavi Kassila