Meidän koulutuksemme tähtää siihen, että oppisimme käyttämään älyä ja luovuutta tieteen, taiteen, liike-elämän ja politiikan alueilla ja samaan aikaan näemme älykkäiden ihmisten tuhoavan itseään, toisiaan ja luontoa. Eikö tämä tarkoita sitä, että koulutuksessamme ja kulttuurissamme on jotakin vikaa? Miksi emme kouluta elämisen taitoa, älyn ja luovuuden käyttöä itse elämisen ja ihmissuhteitten alueilla? Antiikin Intiassa, Kreikassa ja Egyptissä sekä alkuperäiskulttuureissa olemassaolo nähtiin kokonaisvaltaisesti, luonto ja universumi koettiin opettajana eikä hyväksikäytön kohteena. Pitäisikö meidän ottaa oppia heiltä?
