Onko kasvatus sitä, että me pyrimme tekemään lapsista sellaisia kuin itse halusimme olla? Onko heidän tehtävänsä tavoittaa se, missä me emme onnistuneet? Tulisiko heidän ajatella niin kuin me ajattelemme ja uskoa siihen mihin me uskomme? Vai tulisiko meidän auttaa heitä tulemaan sellaisiksi kuin heidät on tarkoitettu? Tulisiko meidän pikemminkin rakastaa heitä sallaisina kuin he ovat, olla kiinnostuneita siitä miten he ajattelevat ja mitä he tekevät, ja auttaa heitä näin tulemaan terveiksi ja onnellisiksi? Ja eikö ole niin että me opimme lapsiltamme vähintään yhtä paljon kuin he oppivat meiltä? Minkälaista on oikeanlainen rakastava läsnäolo, jonka me voimme tarjota lapsillemme, sellainen joka tekee heidät ja meidät onnellisiksi?
Taavi Kassila 