Kehomme käy läpi lapsuuden, aikuisuuden ja vanhuuden,
ja tuntuu siltä että niin käy sielukin.
Kun katsoo ihmiskuntaa,
tuntuu siltä niin kuin nuoria sieluja on kovin paljon.
Israelissa ja Palestiinassa näyttää siltä
kuin poikajoukko kävisi katutappelua keskenään
lähettäessään raketteja toistensa päälle,
keinot vain ovat kauhistuttavampia.
Ja kun katsoo ahnehtimista ja saastuttamista,
tunne on sama.
Vanhoja sielujakin toki on joukossamme,
mutta määrällisesti kovin vähän.
Onko ihmiskunta kokonaisuudessaan
saavuttanut vasta vastuuttoman murrosikäisen tason,
jonka voimat ovat kasvamassa,
mutta jolla ei ole kypsyyttä käyttää voimiaan rakentavasti?
Pitäisikö meidän kuunnella vanhoja sieluja
suuremmalla nöyryydellä?

– Taavi Kassila