Kaikki ovat oikeassa

Kaikki ovat oikeassa omalta kannaltaan katsottuna, ateisti näkee universumin aineellisen puolen ja on sikäli oikeassa, uskovainen kokee olemassaolon jumalallisen puolen ja on niiltä osin oikeassa, mutta kieltäessään toisten näkemyksen oikeutuksen he uskovat vain omiin viipaleisiinsa. Miksi emme voisi ihailla koko kakkua ja maistella eri viipaleita? Sillä kaikilla on meille opetettavaa tieteellä, taiteella, filosofialla, uskonnoilla ja…

Daimonion, intuition voima

Sokrates puhui daimoniosta, sisäisestä äänestä, jo koulupoikana päätin seurata daimoniota koko elämäni ajan, eikä mennyt aikaakaan kun opin intialaiselta joogilta hiljentymisen taidon, havaitsin että kun suljemme silmämme ja istumme hiljaa aloillamme, tietoisuutemme ryhtyy ottamaan tietoa vastaan ohi aistien, opin luottamaan intuition voimaan ja havaitsin että kun teemme hyvää ja autamme muita, universumi auttaa meitä, ja…

Nainen ja mies yhdessä

Rakastaessaan nainen auttaa miehessä olevia feminiinisiä piirteitä avautumaan ja kasvamaan, mies auttaa rakkaudellaan naista löytämään omat maskuliiniset ominaisuutensa, jotta heissä molemmissa naiselliset ja miehiset ominaisuudet voisivat saavuttaa tasapainon. Tällä tavoin syntyy kauniita ihmisiä. – Taavi Kassila

Elämisen taide

Mitä voisi olla elämisen taide? Sitä että opettelemaan nauttimaan siitä, mitä elämä tarjoaa, sen sijaan että havittelisimme sitä mitä meillä ei ole, aina emme voi muuttaa olosuhteita, mutta voimme muuttaa asenteemme. Voimme houkuttaa luovuuttamme toimimaan, sillä elämä tarjoaa mahdollisuuksia, mutta me emme aina osaa tarttua niihin. Miten elämästä tulee juhlaa? Rakastamalla, olemalla joustavia ja avautumalla…

Sielun aurinko

Kun aamun usva haihtui ja aurinko tuli esille, ajattelin että aurinko vastaa sielun valoa ja pilvet mielen kielteisiä ominaisuuksia ja rajumyrsky taas vastaa vihastumista. Henkisillä harjoituksilla ja hyvillä teoilla, pilvet väistyvät ja sielun aurinko tulee esille. Myös järven pinnan ja mielen välillä on vastaavuus, aallot estävät meitä näkemästä pohjaa, mutta kun järvi tyyntyy, järven pohja…

Ohjaako universumi

  Uskotko siihen että universumi ohjaa meitä, kun pyrimme hyvään, kun haluamme elää hyvyyden lakien mukaisesti? Oletko havainnut miten sykrnonismi toimii? Kun olemme hyvällä asialla, oikeat ihmiset ilmestyvät eteemme ja oikeat asiat tapahtuvat oikealla hetkellä, meitä autetaan. Jos siis haluamme elää flowssa, tahdistakaamme toimintamme ja mielemme, arvomme ja asenteemme universaaliin tahtoon niin kuin taitava uimari,…

Sydämen hiukkaskiihdytin

Tiedemiehet etsivät yhtenäiskenttää, sanoisin että kun vihaamme olemme erilliskentässä ja kun rakastamme ja tunnemme myötätuntoa, sukellamme yhtenäiskenttään. Ja kun rakastamme Luojaamme, koemme yhteyttä koko luomakunnan kanssa. Portti yhtenäiskenttään löytyy sydämen hiukkaskiihdyttimestä. – Taavi Kassila  

Riisuuntua odotuksista

ihmiset riisuuntuvat nukkumaan mennessään minä riisuunnun herätessäni odotuksista kohdatakseni päivän tuoreesti lapsenkaltaisella viattomuudella revin eilisen vekselit ja poltan tulevaisuuden optiot sillä kun luovun ajasta löydän ikuisuuden näin saan elää läsnäolon kauneudessa – Taavi Kassila

Äly ei näe älyä

Kun ateisti maailmankaikkeutta katsoessaan sanoo, että hän ei näe täällä missään älyä, hän unohtaa itsensä, onhan hänkin osa universumia. Miten äly saattoi tulla ihmiseen ja eläimeen, jos sitä ei alunpitäen ollut olemassa. Eikös logiikan perussääntö ole, että tyhjästä ei voi mitään tulla? Niinpä ainoa järkevä johtopäätös on, että kun singulariteetti räjähti, sitä seuraavaa tapahtumasarjaa johti…

Henkinen kehitys ja kevät

Henkinen kehitys on kuin kevään ilmat, välillä kevät etenee ja sitten tulee takatalvi, mutta kevät ei anna periksi ja lopulta lumet ja jää sulavat, kukat aukeavat ja kesän lämpö voittaa. Olkoon siis mottomme: älkäämme koskaan antako periksi! Jatkakaamme henkisiä harjoituksia ja hyviä tekoja. – Taavi Kassila