Elämän elokuvassa

ihmiset tulevat ja menevät,

menestyvät ja putoavat

syntyvät ja kuolevat.

Aistikohteet ovat kuin heijastuksia

lammen pinnassa,

ne ovat kuin kangastusta erämaassa

ja luonteeltaan ne ovat pysymättömiä.

Mutta jumalallinen valkokangas on ja pysyy,

oivaltaessaan kuoleman todellisuuden

ihminen ryhtyy etsimään kuolemattomuutta.

Mestarini määrittää mayan, harhan,

kuvitelmaksi että onnellisuus löytyisi

Jumalallisen Itsen ulkopuolelta.

Sen tähden astun joka aamu

aina uudelleen tälle loisteliaalle polulle,

joka johtaa jumalalliseen rakkauteeen.

– Taavi Kassila