Heräsin uuteen elämään

Heräsin uuteen aamuun, uuteen elämään, olin tullut lapseksi jälleen, katsoin kaikkea minkä olin saanut lahjaksi, planeettaamme joka kiertää aurinkoa, lintuja jotka lentävät taivaalla, kaloja jotka hengittävät vettä, katsoin kukkien kauneutta ja vesien kimallusta, katsoin ihmisiä ja eläimiä täytyin riemulla ja rakkaudella, luovuudella ja inspiraatiolla ja näin kaiken ihmeenä. – Taavi Kassila

Kivun tuolle puolen

Kuusi viikkoa iskiaskipuja kulminoitui siihen etten olen voinut nukkua kuin sikiöasennossa vasemmalla kyljellä ja se taas aiheutti sen että olen herännyt kovaan kipuun useita kertoja yössä, kun oikea kylki on ollut spastisessa jumissa. Tänä aamuna kävin vatsalleni siitä huolimatta, että oikea kylki nilkkaan asti liekehti tuskassa, suostuin polttavaan kipuun ja ihme tapahtui: se alkoi sulaa…

Ilon kenttäteoria

Tiedemiehet tutkivat pienimpiä hiukkasia ja pyrkivät löytämään yhtenäiskentän. Omien tutkimusteni ja kenttäkokeitteni pohjalta sanoisin että olemassaolon pohjalla on ilon kenttä. Kun sukeltaa mielen pintakerrosten tuolle puolen voipi kastautua tuohon ilon lähteeseen ja siinä kun sukeltelee ei voi olla näkemättä kauneutta ympärillään, tuntematta myötätuntoa ja rakastamatta ihmisiä ja eläimiä. Ja luontoonkin sitä hullaantuu ihan itsestään eikä…