Ystäväni isä kuoli, hän ei niinkään sure isän poissaoloa, sillä isä oli aina poissa, henkisesti tai fyysisesti. Niinpä ystäväni suree menetettyä lapsuutta. Siitä hänelle syvä osanottoni ja toivotus meille isille ja äideille: olkaamme lapsillemme läsnä, rakastavina ja myötätuntoisina. Nöyrä kiitos että olen saanut olla siinä roolissa ja yhä saan. – Taavi Kassila