Kuole syntyäksesi

Ken ei opi, on kuollut ja ken ei rakasta, hän ei elä, mutta ken osaa kuolla, hän osaa elää. Ken kuolee eiliselle, löytää nykyhetken suloisuuden, ja ken kuolee tulevaisuudelle, elää ikuisessa nykyhetkessä. Kenessä itsekkyys kuolee, hän löytää Itsensä. Ken taas kuolee maailmalle, hän löytää jumalallisen niityn, sillä kuolema on syntymistä ja rakkaudessa minä kuolen ja…

Toisenlainen näkövamma

Nainen rynnisti uimaan vesijuoksijoiden altaaseen, näkövammaisen radalle, hän joka ei nähnyt oli hätää kärsimässä. Tiedustelin, oliko kroolari kenties näkövammainen, kävi ilmi että hänen silmänsä näkivät kyllä, mutta mieli oli varattu hänen oman elämänsä asioille. Tajusin että hänkin oli näkövammainen, toisella tavoin vain. Monilla on terveet silmät, mutta emme osaa havainnoida, korvamme kuulevat, mutta emme osaa…

Onnen salaisuus

Kaikki haluaisivat olla onnellisia, ihmiset vain etsivät onnea eri tavoin, jotkut päihteistä, toiset omaisuudesta, kolmannet vaikutusvallasta, mutta nämä menetelmät synnyttävät kärsimystä. Todellisen onnen salaisuus on rakkaus, kun teemme sitä työtä jota rakastamme, olemme onnellisia, kun olemme niiden ihmisten seurassa, joita rakastamme, olemme onnellisia. Toisinaan rakkauskin tuottaa kärsimystä, mikä johtuu siitä rakkauteemme on sekoittunut itsekkyyttä ja…

Avautumisen kauneudesta

Olemme kukkia Jumalan puutarhassa, osa meistä on nupullaan, toiset puolittain avoinna, muutamat harvat täydessä kukoistuksessa lahjoittaen maailmalle kauneutensa ja suloisen tuoksunsa. Jumalan armon valo loistaa aina, mutta jos pitäydymme nuppumme suojissa, emme voi syyttää siitä aurinkoa, aurinko ei pakota meitä avautumaan, se antaa meille mahdollisuuden ja kun olemme kypsiä, avautuminen tapahtuu; tunsimme ennen vain nupun…

Epäitsekkyyden autuudesta

Mayaa, harhaa on se, että luulemme itsekkyyden tuovan onnen. Kun ryhdymme tekemään epäitsekkäitä tekoja, onnellisuus, myötätuntoisuus ja rakkaus kumpuavat spontaanisti sydämestämme. Mestarit ja pyhimykset opettavat oman elämänsä esimerkillä meille tätä epäitsekkyyden jaloa elämisen taidetta. Tämän he tekevät rakkaudesta meitä tietämättömyydessä eläviä kohtaan – Taavi Kassila