Mistä hänet tunnistaa

Hän kysyi mistä tunnistaa valaistuneen pyhimyksen. Hän joka rakastaa kaikkia ihmisiä, eläimiä ja luontoa eroa näkemättä, joka ei pelkää mitään, on vakiintunut puhtaaseen tietoisuuteen. Mestariksi pitää kypsyä, mutta niin pitää oppilaaksikin. Ken väittää ettei opettajia tarvita, haluaisi että hän kuunneltaisiin, että häntä kunnioitettaisiin opettajana, näin hänen väitteensä on sisäisesti ristiriitainen. Ilman nöyryyden kauneutta ei voi…

Lintu kosketti kolmatta silmääni

Lopettaessani meditaation rannalla lintu kosketti lentäessään siipensä kärjellä kolmatta silmääni, tuoden viestiä Luojalta: siinä missä jotkut humaltuvat viinistä ja toiset polttamalla ruohoa, keräämällä omaisuutta ja valtaa, humallu sinä henkisistä lauluista ja rakkaudesta Jumalaan ja hänen pyhimyksiinsä. Eikä meditaation synnyttämä humala jätä sinuun kohmelon tuskaa, ja mikä parasta ajan myötä humalatilasi syvenee ja sen myötä rakkautesi…

Sinä tulet aina uudelleen

Sinä tulit yli kaksituhatta vuotta sitten maailmaan tuomaan valoa meille jotka vaellamme tietämättömyydessä niin kuin olit tullut monta kertaa aiemminkin, Ramana, Shivana, Krishnana, Buddhana ja monessa muussa hahmossa. He sanovat että Sinä tulet uudelleen, mutta Jumala ei koskaan tule kahta kertaa samassa hahmossa. Jumala laskeutuu ihmisen hahmoon aina uudelleen auttaakseen heitä jotka etsivät Sinua, ohjatakseen…

Kosminen hologrammi

me koemme olevamme maailmassa mutta mestarit sanovat että maailma on meissä ensi mainittu johtuu siitä että me samastumme kehoomme ja omiin näkemyksiimme ja tunteisiimme toinen syntyy siitä että samastumme tietoisuuteen silloin aine muuttuu läpikuultavaksi energiaksi ja me näemme jumalallisen tietoisuuden levittäytyvän kaikkialle                                                                              maailma on kosminen hologrammi eräänlainen elokuva josta voimme nauttia mutta joka ei ota…

Elämän kirja

koska kaiken läpäisee ykseystietoisuus luovan älykkyyden kenttä joka synkronoi tapahtumamaailmaa se tarkoittaa että kaikella on merkityksensä jokaisella kohtaamisella kaikki kokemukset kantavat mukanaan viestiä kaikki on opetusta meidän on vain opittava lukemaan elämän kirjaa ja opittava läksymme näin pääsemme eteenpäin kohden oivallusta kaiken yhdistävästä viisaudesta ja rakkaudesta – Taavi Kassila

Elämä on hymyilevä sinulle

auringon kohottautuessa palmujesi ylle säteiden koskettaessa valtamertasi kuiskasit korvaani: avaa sydämesi rakkaudelle sille joka läpäisee luomakunnan näe se kukkien kauneudessa ja lintujen lennossa lasten leikeissä ja eläinten toimissa anna sen täyttää olemuksesi ja salli sen säteillä hymyssäsi ja katseissasi myötätuntoisissa teoissasi ihmisille eläimille ja luonnolle mutta rakkaani yritä olla vapaa odotuksista silloin luonto on hymyilevä…

Hän ei ole henkilö

ihmiset luulevat että me harjoitamme henkilöpalvontaa mestarimme suhteen sillä he eivät ymmärrä ettei valaistunut ole henkilö vaan kaikkiallinen tietoisuus joka ilmenee valaistuneessa Jeesus oli hengessä yhtä Isän kanssa Buddha oli nirvanan ilmentymä ja Krishna antoi Brahmanille hahmon meidän ajassamme jumalallinen tietoisuus laskeutui mestarimme hahmoon niinpä me kunnioitamme ja rakastamme hänessä Korkeinta rakkaus valaistunutta pyhimystä kohtaan…

Elämä kypsyttää meidät

Hän sanoi että vain esimerkki auttaa toisia muuttumaan, mikä on totta, mutta tarvitaan muutakin. Ryhdyin joogaamaan äitini esimerkkiä seuraten ja meditoimaan intialaisen joogin innoittamana neljäkymmentäneljä vuotta sitten, samaan aikaan ryhdyin kasvissyöjäksi, en tiedä moniko on seurannut esimerkkiäni, sillä tarvitaan myös valmius omaksua uutta. Olen tavannut monta ihmistä jotka käyttävät alkoholia, eivät he silti ole lopettaneet…

Totuuden vuorenhuippu

Vaikka seuraisimme tietyn uskonnon polkua, niin kun oivallamme totuuden, saavumme samalle vuorenhuipulle, jonne toistenkin uskontojen seuraajat saapuvat päästessään perille. Kellään ei ole jumalalliseen alkulähteeseen yksinoikeutta, on olemassa vain Elämän oma Jumala, jota eri henkiset perinteet kutsuvat eri tavoin. Tuo valtaisa jumalallinen kenttä, käsittämätön viisaus ja rakkaus on nimetön, elämän alkulähde, se on olemassa, sen voi…

Maailma minussa

Olenko minä maailmassa vai onko maailma minussa? Mikä on suhteeni maailmaan? Tietoisuus läpäisee kehoni, niin läpäisee tietoisuus maailmankaikkeudenkin. Maailma muuttuu kun minä muutun. Löytäessäni puhtaan tietoisuuden itsestäni, löydän sen myös maailmasta. Jos olen täynnä vihaa, maailmakin näyttää olevan vihan täyttämä, mutta kun täytyn rakkaudella, maailmakin täyttyy rakkaudella. Maailman muuttumisen avain on minussa, jokaisessa meistä. –…