Elämä opettajana

Jokaiseen tilanteeseen sisältyy opetus, sillä opettaja on kaikkialla läsnäoleva ja niinpä me kaikki olemme oppilaita elämän edessä. Nöyryys on sitä että suostumme oppimaan. Opettaja on kärsivällinen ja hänellä on keinot tehdä ylpeästäkin nöyrä, rikkaasta köyhä ja köyhästä rikas, fundamentalistista avarakatseinen, ahneesta antelias ja kovasta myötätuntoinen. Sielun matka on pitkä ja lopulta me kaikki opimme, sillä…

Lapsuuteni kipupisteet

Chaplin menee hierojalle, joka runttaa häntä kuin taikinaa, kulkuriparka juoksee karkuun, hieroja heittää hänet uudelleen hierontapenkille ja jatkaa vatkaamista. Tältä minusta tuntui ollessani eilen runttaushoidossa, jalka puolisenttiä toista lyhyempänä silkasta jännityksestä, huusin enimmäkseen aakkosen ensimmäistä kirjainta pihtisormien löytäessä alkoholistilapsuuteni kipukohdat, kun lantiota paukutettiin pajalla oikoseksi. Lähtiessäni linkutin enemmän kuin tullessani, jalat nyt yhtä pitkinä, uskoni…

Elämän valttikortit

Kysyin matematiikan opettajaltani, minkälainen on vapaan tahdon ja kohtalon välinen suhde. Hän sanoi että kohtalo on koordinaatiston x-jana ja vapaa tahto y-jana ja elämämme on parabeli joka muodostuu näiden kahden välisistä arvoista. Mestarini taas sanoi saman asian niin, että yksi syntyy hyvät kortit käsissään, mutta pelaa ne huonosti ja toinen syntyy huonot kortit käsissään, mutta…

Kivun tuolle puolen

Kuusi viikkoa iskiaskipuja kulminoitui siihen etten olen voinut nukkua kuin sikiöasennossa vasemmalla kyljellä ja se taas aiheutti sen että olen herännyt kovaan kipuun useita kertoja yössä, kun oikea kylki on ollut spastisessa jumissa. Tänä aamuna kävin vatsalleni siitä huolimatta, että oikea kylki nilkkaan asti liekehti tuskassa, suostuin polttavaan kipuun ja ihme tapahtui: se alkoi sulaa…

Elämän pätsi

Toisinaan elämä on kuin pätsi, jossa meitä korvennetaan, niin kuin seppä kuumentaa rautaa ja takoo sen haluamaansa muotoon, niin elämä takoo meitä ja puristaa meistä uusia asenteita, uuden rytmin, avaa silmämme ja saa näkemään uusia asioita, kasvattaa myötätuntoamme kärsiviä kohtaan, tekee meistä nöyrempiä ja kestävämpiä, kärsivällisempiä ja viisaampia. – Taavi Kassila

Valoisa aukko

Oletko ajatellut mitä tapahtuu, kun me rakastumme? Luonnontieteilijät puhuvat kemiasta, mutta kyllä silloin tapahtuu enemmän, kemialliset reaktiot vain seuraavat tunteitamme. Syntyy sielujen kohtaaminen, sinfoninen hurmio, meissä avautuu valoisa aukko, sydämeemme virtaa rakkautta yhtenäiskentästä. Rakastuminen tapahtuu spontaanisti, meidän tehtävämme on huolehtia, että valoisasta aukosta ei tule pimeää aukkoa, jolloin meihin virtaa pimeää energiaa ja rakkaus kääntyy…

Kaiken alkusyy

Tiede sanoo että kaaoksesta ei voi tulla järjestystä, niinpä rapistuvasta talosta ei tule itsestään hienoa taloa. Jos näin on, miten on mahdollista, että alkuräjähdyksen kaaoksesta syntyi universumin järjestys ja olentojen moninaisuus? Tiede sanoo myös että elämää voi syntyä vain elämästä, toisin sanoen kuolleesta ei voi tulla elävää. Jos näin on, miten alkuräjähdyksen elottomasta puurosta saattoi…

Paratiisi on tietoisuudentila

Paratiisi ei ole paikka vaan tietoisuudentila. Kun ajattelemme tästä näkökulmasta sanontaa, että ihminen poistui paratiisista, voimme ymmärtää että sillä tarkoitetaan sitä, kun hylkäämme anteliaisuuden ja alamme ahnehtia, kun unohdamme luonnonsuojelun ja ryhdymme saastuttamaan luontoa, kun unohdamme myötätuntoisuuden ja alamme teurastaa eläimiä ravinnoksemme, kun hylkäämme avarakatseisuuden ja ryhdymme yhden totuuden fanaatikoiksi, kun hylkäämme ihmisyyden ja ryhdymme…

Rakkaus ylittää logiikan

  Onko todellisuus looginen vai epälooginen? Sanoisin että molempia. Tiede perustuu siihen että ilmiöt ovat loogisia ja sen tähden ne ovat myös loogisesti ymmärrettäviä ja ilmiöt toistuvat samanlaisina, omena putoaa aina alaspäin kun siitä irrottaa otteen. Mutta todellisuuden ja kielen rakenne eivät ole samanlaisia, kieli erottaa mustan ja valkoisen toisistaan, mutta todellisuudessa yön pimeys liukuu…

Palsta taivasmaailmassa

Nettituttuni sanoi kuulleensa, että omistan Kaustisilla maata, huhu on virheellinen, en ole koskaan omistanut maaomaisuutta, ei minulla ole kuin palsta taivasmaailmassa kasvattaakseni siellä aikanaan kukkia ja kirjoittaakseni runoja linnuille. Jokainen joka on väittänyt omistaneensa maata, on haudattu maahan, sillä me emme omista maata vaan maa omistaa meidät. Tiedotusvälineet keskittyvät kertomaan rahasta ja politiikasta, mitkä ovat…