Todellisuus on suuri

Todellisuutta ei voi kuvata yhdellä tieteen alalla, esimerkiksi fysiikalla tai tähtitieteellä. Eikä todellisuutta voi tyhjentää yhdellä taiteen lajilla, musiikilla tai kirjallisuudella. Eikä todellisuus sisälly vain yhteen filosofiaan tai uskontoon. Tarvitaan laaja-alaisuutta, poikkitieteellisyyttä, poikkitaiteellisuutta, monien uskontojen ja filosofioiden tuntemusta. Sillä todellisuus on suurempi sitä kuvaavat maailmankatsomukset. Sen tähden avarakatseisuus ja myötätuntoisuus ovat minun uskontoni ja filosofiani…

Sydämen sivistys

Jos me emme hyväksy toisen rotuisia, toisten kansakuntien, uskontojen tai toisenlaisen sukupuolisen suuntauksen edustajia, me voimme joutua tilanteeseen, missä meitä ei hyväksytä. Hyväksykäämme ihminen edusti hän sitten mitä hyvänsä rotua, kansaa, uskontoa tai sukupuolista suuntausta niin kauan kuin hän ei vahingoita toisia. Nähkäämme ihminen, kaltaisemme, erilaisten muotojen, hahmojen ja värien tuolla puolen. Tuntekaamme myötätuntoa ja…

Maailmoja muuttavat mantrat

Mikä hyvänsä sana, jolla on suora yhteys sydämemme tunteisiin, on mantra. Jos tunnemme kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja sanomme kaikella nöyryydellä ’kiitos’, tuo sana muuttuu mantraksi. Jos sanomme sitä tarkoittaen ’anteeksi’, tuokin sana on mantra, jolla on syvällinen vaikutus meihin ja muihin. Jos elämme ’suvaitsevaisuuden’ todeksi, tunnemme tuon mantran voiman. Myös sanat ’parane pian!’ voivat jouduttaa…

Tuhoava viha

Täällä Amerikan mantereella valkoinen mies ampui mustan papin ja kahdeksan seurakuntalaista, heidät jotka olivat ylistämässä Jumalaa. Yksi elämäni tärkeimmistä arvoista on ollut suvaitsevaisuus ja veljeys eri rotujen, uskontojen, yhteiskuntaluokkien ja kansojen välillä. Elämä on yksi ja sama kaikille. Kunpa ihmiset voisivat oivaltaa, että viha tuhoaa sekä hänet jota vihataan että hänet joka vihaa, että vain…

Elämän tanssi

Olimme katsomassa derwissien tanssia, jossa tanssijat pyörivät kuin hyrrät saavuttaakseen ekstaattisen kokemuksen Jumalasta, heidän oikea kämmenensä on kohti taivasta, jotta he voisivat vastaanottaa Jumalan armon ja vasen kämmen alaspäin, jotta he voisivat välittää sen maailmaan. Sufilaisina he korostavat jumalallista rakkautta ja uskontojen välistä suvaitsevaisuutta. He tulkitsevat Koraanin lauseita vapaasti ja humaltuvat Jumalasta. Heissä minä näin…

Hymyn vallankumous

Me synnymme yksin ja kuolemme yksin, silti emme ole koskaan yksin, sillä pohjimmiltaan me olemme yhtä, niinpä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Me olemme yhden ja saman verkon osasia; jos heilutamme verkon kulmaa, koko verkko heiluu. Tunteet ja toimintamallit liikkuvat ihmisestä toiseen, kun yleisössä yksi nauraa, toisetkin alkavat nauraa ja mielenosoituksessa viha voi levitä. Levittäkäämme sen tähden…

Elämisen taide

Elämisen taide on vastavoimien välistä tasapainoa, niinpä taitava on hän joka on samaan aikaan sekä nöyrä että omaa terveen itsetunnon, jossa miehiset ja naiselliset ominaisuudet ovat löytäneet tasapainon, jolla on voimakas tahdonvoima, mutta joka osaa sopeutua vaihtuviin olosuhteisiin, joka kilvoittelee voittaakseen itsensä ja on samaan aikaan myötätuntoinen toisia kohtaan. Hän pitäytyy omassa polussaan ja ymmärtää…

Oikeudenmukaisuutta – mutta miten?

Me kaikki kannatamme oikeudenmukaisuutta, mutta ongelmana on se, että ihmiset kokevat eri asiat oikeudenmukaisiksi, oikeisto ajattelee että oikeudenmukaista on se, että rikkaat rikastuvat, he kutsuvat sitä yrittäjyyden suosimiseksi, työväenpuolueet taas näkevät oikeudenmukaiseksi sen, että työläisten asemaa kohennetaan, populistit ajattelevat että oikeudenmukaista on se, ettei tänne päästetä maahanmuuttajia ja vihreät taas näkevät, että oikeudenmukaisuutta on se,…

Todellisuus on yksi

Todellisuus on yksi, niinpä olevaisen alkulähdekin on sama, eri uskonnot vain kutsuvat Häntä eri nimillä. Jos tämä ymmärretään, uskontojen väliset kiistat voidaan lopettaa eikä fanatismille ja terrorille ole syytä. Tänään rukoilemme Senaatintorilla yhdessä eri uskontojen kanssa muistaen että lähimmäisenrakkaus, myötätunto ja suvaitsevaisuus muodostavat uskontojen ydinsanoman. Kultainen sääntö on niissä sama, älä kohtele toisia sillä tavalla,…

Kaunein väri

Mikä on väreistä kaunein? Sateenkaaren väri sillä siinä ovat kaikki värit muodostaen harmonisen kokonaisuuden. Sateenkaari on vertauskuva suvaitsevaisuudesta, erilaisten maailmankatsomusten, rotujen, kansojen ja uskontojen, seksuaalisen suuntauksen ja erilaisuuden hyväksymisestä. Liian pitkään me olemme yrittäneet ratkaista ihmiskunnan ongelmia yrittäen valloittaa maailman yhdellä ideologialla, yhdellä uskonnolla, yhdellä opilla, mikä ei tule koskaan onnistumaan. On aika oivaltaa että…