Tietämättömyyden ongelma

ihmiskunnan suurimpia ongelmia on tietämättömyys eikä tämä tarkoita yksinomaan tiedon puutetta joka sekin on ongelma vaan luuloa että me tiedämme sillä se johtaa henkiseen sokeutumiseen ja fanaattisuuteen sillä on tuhoisia seurauksia sillä viisauden puute johtaa yksisilmäisyyteen ja piittaamattomuuteen ahneuteen ja vallanhaluun sen seurauksena luonto on saastunut kulttuureita on tuhoutunut sotia on käyty ihmiset ja eläimet…

Palsta taivasmaailmassa

Nettituttuni sanoi kuulleensa, että omistan Kaustisilla maata, huhu on virheellinen, en ole koskaan omistanut maaomaisuutta, ei minulla ole kuin palsta taivasmaailmassa kasvattaakseni siellä aikanaan kukkia ja kirjoittaakseni runoja linnuille. Jokainen joka on väittänyt omistaneensa maata, on haudattu maahan, sillä me emme omista maata vaan maa omistaa meidät. Tiedotusvälineet keskittyvät kertomaan rahasta ja politiikasta, mitkä ovat…

Ennen kuin on liian myöhäistä

Ihmiskunta käy sotia ja varustautuu, uskonnolliset fundamentalistit taistelevat ylivallasta, isot yhtiöt tavoittelevat voittoa luonnon kustannuksella, toiset ahmivat kohtuuttomia voittoja ja palkkoja itselleen. Eikö olisi aika herätä oivaltamaan, että ilmaston lämpeneminen ja luonnon saastuminen on monsteri, jonka olemme itse luoneet? Eikö olisi aikaa yhdistää voimamme, lopettaa sotiminen ja ahnehtiminen, ja sopeuttaa tuotanto ja tekniikka luontoon? Muussa…

Todellisuus on yksi

Todellisuus on yksi, niinpä olevaisen alkulähdekin on sama, eri uskonnot vain kutsuvat Häntä eri nimillä. Jos tämä ymmärretään, uskontojen väliset kiistat voidaan lopettaa eikä fanatismille ja terrorille ole syytä. Tänään rukoilemme Senaatintorilla yhdessä eri uskontojen kanssa muistaen että lähimmäisenrakkaus, myötätunto ja suvaitsevaisuus muodostavat uskontojen ydinsanoman. Kultainen sääntö on niissä sama, älä kohtele toisia sillä tavalla,…

Ykseyden periaate

Sanotaan että vedenpaisumuksen jälkeenihmiskunta oli yksimielinen ja yksikielinen,tämän merkiksi ihmiskunta ryhtyi rakentamaan Baabelin tornia,joka ulottuisi taivaaseen asti.Intialaiset taas sanovat,että puolitoista miljoonaa vuotta sittenkoko ihmiskunta puhui sanskritin kieltä.Mutta Jumala sekoitti ihmisten kieletja levitti heidät eri puolille maailmaa, syntyi eri kielet, kansat ja uskonnot. Riidat ja sodat alkoivat. Jaamme silti saman planeetan, saman elämän, todellisuus ja totuus ovat…

On vain Yksi

On vain yksi maailmankaikkeus ja vain yksi jumalallinen tietoisuus, joka läpäisee sen, niinpä kaikki uskonnot viittaavat samaan Jumalaan. Jos tämä ymmärrettäisiin, kiistely uskontojen välillä voisi päättyä, tarvetta käännyttämiselle ei olisi, eikä tarvetta heitellä pommeja toisuskovaisten joukkoon tai käydä uskontojen välisiä sotia. Vallitsisi todellinen lähimmäisenrakkaus. – Taavi Kassila