Ajatelmarunoja Olemmeko me suomalaiset mielemme pahoittajia? Murjotammeko me? Olemmeko me itseemme sulkeutuneita, kateellisia ja katkeria? Taavi Kassilan kuudennen runoteoksen ajatelmarunot kertovat siitä, miten hyvittää omaa ja toisten mieltä. Miten hymyillä vaikeuksien keskellä ja kääntää haasteet voitoksi, jolloin uudet oivallukset viriävät meissä. Miten tuoda iloa, myötätuntoa ja rakkautta arkielämän keskelle ja ilahduttaa itseämme ja toisia. Sanalla…
eräs nainen kysyi mestariltani uskooko hän sielunkumppaniin ja kuka on hänen sielunkumppaninsa ajattelin että kysymys on pinnallinen mutta mestarini vastasi siihen kauniisti jokainen hänen oppilaansa on hänelle sielunkumppani mieleeni tuli Krishnan rasa lila jonka aikana jokainen lehmityttö koki että Krsihan tanssii yksin hänen kanssaan onko siis niin että Jumala on meidän sielunkumppanimme sanan syvimmässä merkityksessä…
kukannuppu ei voi kokea auringonvaloa mutta kun kukka avautuu se saa kokea auringon kosketuksen ja samalla kukan kauneus ilmenee sulkeutunut sydän ei voi kokea rakkautta jonka mahdollisuus on aina olemassa kun sydämemme avautuu saamme kokea rakkauden täyteyden samalla sisäinen kauneutemme mainifestoituu sillä voiko ilman rakkautta olla kauneutta rakkaus on avain kauneuden puutarhaan – Taavi Kassila
minkä takia henkiset perinteet korostavat aloittelijan mieltä koska aloittelija on valmis oppimaan uutta ja uuden oppiminen on kasvun edellytys toinen syy on siinä että me totumme tilanteisiin paikkoihin ja ihmisiin mutta lähestyessämme näitä ikään kuin ensimmäistä kertaa me avaudumme näkemään enemmän me avaudumme näkemään läsnäolon kauneuden mikä tarkoittaa esteettisyyden tajua myötätuntoa ja rakkautta…
ihmiset ennen meitä ovat rakastaneet ja kuolleet ja sitten on tullut uusia ihmisiä jotka jälleen rakastavat ja katoavat vuorollaan maan päältä samoin eläimet rakastavat puolisoitaan ja jälkeläisiään sukupolvi sukupolven jälkeen eikö se silloin tarkoita että vaikka meidän kehomme ovat väliaikaisia rakkaus on ikuista se on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan ja koska rakkaus…
jos ajattelemme että Luoja ja luonto ovat erillisiä luonnon saastuttaminen ei tunnu niin pahalta sillä me käytämme hyväksi vain luotua mutta jos me ymmärrämme että Luoja ja luonto ovat yhtä silloin meissä viriää oivallus siitä että se minkä me teemme luonnolle sen me teemme Luojalle me ymmärrämme nyt että jokainen kasvi eläin ja ihmisrotu on…
sinä sanot minulle että minä olen rakkaus sano siis minulle missä on minun rakkaani hän on kadonnut maailmalle sanot että minun pitäisi sanoa missä hän ei ole minä sanon että he jotka eivät osaa rakastaa eivät ole minun rakkaitani mutta sinä sanot että juuri heitä minun pitäisi rakastaa jotta he oppisivat rakastamaan sillä siten me…
he ihmettelevät mitä valaistuminen on se on tietämättömyyden poissaoloa tila jossa itsekeskeistä minuutta ei ole jossa seitsemän kuolemansyntiä loistavat poissaolollaan jossa mielenmyrkyt ovat kadonneet jossa mieli on tahraton ja tietoisuus loistaa puhtaana se on jumalallista rakkautta korkeinta viisautta ja autuuden täyttymys tässä tilassa ei voi sanoa että minä rakastan sinua vaan että minä olen rakkaus…
Aallot voivat kokea olevansa erillisiä, silti ne ovat samaa vettä. Samalla tavoin eri uskontojen edustajat, eri rotujen ja maiden kansalaiset voivat kokea olevansa erillisiä toisistaan, näin syntyvät ennakkoluulot ja viha, mutta tosiasiassa me olemme samaa elämää. Jos jäämme pintatasolle, elämme ennakkoluulojen maailmassa, mutta jos sukellamme syvälle, löydämme yhdistävän tekijän, ystävyyden ja rakkauden. – Taavi Kassila
Kun Korkein Voima painoi akupisteitäni, kiemurtelin kivussa, mutta kun kipu hellitti, olin enemmän läsnä kuin koskaan, läsnäolon kauneus avautui minulle, näen nyt värien ja muotojen kauneuden, tämä tuottaa suurta iloa ja samalla ystävyyden ja rakkauden tunteet minussa syvenivät. Tajusin tietoisen läsnäolon voiman arjessa, mindfullnesin kehittäjät ovat soveltaneet tätä taitoa työelämään, minä sovellan sitä kaikkiin mahdollisiin…
Taavi Kassila 