Tuomiopäivän kello

Mestarit sanovat että on olemassa kahdenlaista saastetta, ulkoista ja sisäistä, näistä kahdesta sisäinen on vaarallisempi, sillä se aiheuttaa ulkoisen saasteen. Toisaalta puhdistaessamme luontoa puhdistumme itsekin ja puhdistaessamme itseämme luontokin puhdistuu. Tiedemiehet ovat asettaneet tuomiopäivän kellon kolmen minuutin päähän keskiyöstä, on aika herätä, on aika toimia: ryhtyä kasvissyöjäksi, vaihtaa vihreään energiaan, ostaa luomuruokaa ja luontoystävällisiä tuotteita,…

Herääminen

Kun saarnaajat puhuvat herätyksestä, he toivovat että me kääntyisimme heidän uskoonsa, mutta eikö suppeakatseiseen uskoon vaihtaminen olen vain unesta toiseen siirtymistä? Varsinkin jos taustalla on vihamielisyys toisin ajattelevia kohtaan. On olemassa toisenlainenkin herääminen, herääminen avarakatseisuuteen, herääminen oivaltamaan, että kaiken taustalla on jumalallinen tietoisuus, johon maailmanuskonnot viittaavat. Että heräämme huomaamaan elämäntapamme tuhoisuuden ja ryhdymme tekemään valintoja,…

Herääminen rakkauteen

Mietiskelin Jumalaa toistamalla Hänen nimeään, sen jälkeen kellahdin joogamatolle ja vajosin autuaalliseen uneen, johon mestarini ilmestyi pyytäen saada nähdä Bhagavad-Gitani. Hän halusi keskustella kanssani jostakin sen kohdasta. Rakkaus jota tunnen häntä kohtaan vyöryi sydämessäni puhtaana ja minä suukotin hänen kättään kiitollisuudesta. Tiedätkö ystäväni, minusta tuntuu että jotkut unet eivät ole unia vaan todellisuutta ja todellisuus…