Se mitä ei voi nähdä

ollessani unen ja valveen rajamailla minussa virisi oivallus miksi juoksemme väliaikaisten asioiden perässä koko elämämme joku kerää omaisuutta ja toinen valtaa ja ne otetaan heiltä aikanaan pois toinen käyttää päihteitä ja tuhoaa terveytensä kolmas tavoittelee nautintoja ja ne haihtuvat kuin pöly erämaahan syy tähän lienee se että väliaikaiset asiat ovat aisteillemme näkyviä mutta se mikä…

Heräämisestä

kun herään synnyn unen kohdusta uudelleen tähän maailmaan en omista mitään eikä minulla ole rakastettua ei omaisuutta eikä titteleitä olen köyhä niin kuin vastasyntyneet ovat ja sielussani olen alasti menneisyyteni on poistettu kovalevyltäni katson maailmaa vastasyntyneen silmin kaikki mitä näen on lahjaa terveyteni on kultani luonto on äitini ja aurinko isäni eläimet ovat veljiäni ja…

Pilvien ohetessa

kun synkät pilvet peittävät taivaan maisema pimenee mutta kun pilvimassa ohenee valon määrä lisääntyy kunnes lopulta aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta samalla tavoin kun kielteiset ominaisuudet peittoavat sielumme tietoisuus meissä ei pääse loistamaan mutta kun teemme henkisiä harjoituksia ja hyviä tekoja mielemme puhdistuu jolloin tietoisuuden kirkkaus lisääntyy tämä kehitys kulminoituu siihen kun tietoisuuden ja rakkauden aurinko…

Mielensähyvittäjä

Ajatelmarunoja Olemmeko me suomalaiset mielemme pahoittajia? Murjotammeko me? Olemmeko me itseemme sulkeutuneita, kateellisia ja katkeria? Taavi Kassilan kuudennen runoteoksen ajatelmarunot kertovat siitä, miten hyvittää omaa ja toisten mieltä. Miten hymyillä vaikeuksien keskellä ja kääntää haasteet voitoksi, jolloin uudet oivallukset viriävät meissä. Miten tuoda iloa, myötätuntoa ja rakkautta arkielämän keskelle ja ilahduttaa itseämme ja toisia. Sanalla…

Sielunkumppanimme

eräs nainen kysyi mestariltani uskooko hän sielunkumppaniin ja kuka on hänen sielunkumppaninsa ajattelin että kysymys on pinnallinen mutta mestarini vastasi siihen kauniisti jokainen hänen oppilaansa on hänelle sielunkumppani mieleeni tuli Krishnan rasa lila jonka aikana jokainen lehmityttö koki että Krsihan tanssii yksin hänen kanssaan onko siis niin että Jumala on meidän sielunkumppanimme sanan syvimmässä merkityksessä…

Rakkauden kukka

kukannuppu ei voi kokea auringonvaloa mutta kun kukka avautuu se saa kokea auringon kosketuksen ja samalla kukan kauneus ilmenee sulkeutunut sydän ei voi kokea rakkautta jonka mahdollisuus on aina olemassa kun sydämemme avautuu saamme kokea rakkauden täyteyden samalla sisäinen kauneutemme mainifestoituu sillä voiko ilman rakkautta olla kauneutta rakkaus on avain kauneuden puutarhaan – Taavi Kassila

Sokeuttava voima

Olemme vaarallisessa tilanteessa silloin, kun psykopaattinen narsisti onnistuu saattamaan kansan joukkohurmioon joko uskonnollisella tai poliittisella kiihotuksella ja tällainen henkilö on nousemassa valtaan häikäilemättömien valheiden, katteettomien lupausten ja vihapuheen turvin. Kansa ei sokeassa hurmiossaan suostu näkemään näitä valheita ja koko tilanteen tuhoavuutta ja vaarallisuutta. En tiedä millä tavoin kansa saataisiin heräämään, sillä se ei välitä tosiasioista…

Elämän valinnat

Jotkut sanovat, että me luomme oman elämämme, että emme ole riippuvaisia muista. Yhtä hyvin voimme sanoa, että olemme kaikki riippuvaisia toisistamme, että olemme saman verkon osasia; jos heilutat yhtä verkon osaa, toinenkin osa heiluu. Ehkäpä totuus on näiden kahden välillä, olemme toisaalta riippuvaisia toisistamme, mutta meillä on myös vapaus toimia valitsemallamme tavalla. Miksi emme siis…

Aloittelijan mieli

    minkä takia henkiset perinteet korostavat aloittelijan mieltä koska aloittelija on valmis oppimaan uutta ja uuden oppiminen on kasvun edellytys toinen syy on siinä että me totumme tilanteisiin paikkoihin ja ihmisiin mutta lähestyessämme näitä ikään kuin ensimmäistä kertaa me avaudumme näkemään enemmän me avaudumme näkemään läsnäolon kauneuden mikä tarkoittaa esteettisyyden tajua myötätuntoa ja rakkautta…

Ihmeellinen rakkaus

ihmiset ennen meitä ovat rakastaneet ja kuolleet ja sitten on tullut uusia ihmisiä jotka jälleen rakastavat ja katoavat vuorollaan maan päältä samoin eläimet rakastavat puolisoitaan ja jälkeläisiään sukupolvi sukupolven jälkeen eikö se silloin tarkoita että vaikka meidän kehomme ovat väliaikaisia rakkaus on ikuista se on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan ja koska rakkaus…