Rollaattori ja armo

luin lehdestä uutisen yhdeksänkymmentä vuotiaasta mummosta joka ylitti rollaattorilla junanrataa samassa juna lähestyi häntä hurjaa vauhtia junankuljettaja ei ehtinyt tehdä mitään hän näki rollaattorin vain sinkoutuvan junan tieltä lepikkoon hän oli varma että mummo kuoli hetkessä mutta mummo oli heittäytynyt kiskojen väliin ja painanut päänsä ratapölkkyjä vasten niin kuin elokuvien James Bond juna ajoi hänen…

Suppeakatseisuus on kadotus

saarnamies ryhtyi käännyttämään minua illalla julistaen että on vain yksi tie näytin hänelle että tänne tulee monta kulkureittiä jotka kaikki johtavat samaan asematunneliin sitten avasin takkini ja näytin t-paitaani jossa komeilee kuudentoista uskonnon symbolit sanoin että kaikki uskonnot puhuvat samasta Jumalasta kun Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäisiään hän tarkoitti myös muiden uskontojen edustajia voidaksesi rakastaa sinun…

Perimmäinen ykseys

kun sanon että olen sinkku se tarkoittaa että olen single että kannatan ykseysfilosofiaa advaitaa jonka mukaan kaiken läpäisee Yksi tietoisuus kannatan myös paradoksaalista logiikkaa jonka mukaan vastakohdat sisältyvät toisiinsa niinpä vaikka olen mies nainen sisältyy minuun ja minussa oleva mies sisältyy naiseen olen perimmiltäni yhtä sinun ja kaikkien sinujen kanssa rakastan itseäni sinussa ja sinua…

kun agnostikot sanovat että he eivät näe luonnossa älyä he unohtavat itsensä sillä eivätkö he ole osa luontoa kun ateistit kieltävät Jumalan he kieltävät itsensä sillä kaikkialla läsnäolevana Jumala on myös heissä mutta he ovat siitä tietämättömiä heidän väitteisiinsä sisältyy ristiriita sillä emme voi sanoa että meitä ei ole olemassa sen tähden kun me olemme…

Avarakatseinen pääsee lähimmäksi

jotkut sanovat että Jumala on persoona toiset taas sanovat että Hän on persoonaton kolmansien mielestä Jumala on vastakohtaperin tuolla puolen joidenkin mielestä vain Krishna ilmentää Jumalaa toiset taas sanovat että yksin Jeesus on Jumala kolmansien mielestä vain Buddha edustaa jumaluutta neljänsien mielestä Jumala on Allah ja jotkut näkevät Jumalan ilmenevän luonnossa itse näkisin että kaikki…

Onko rakkaus persoonallista vai persoonatonta

tiedemiehet kiistelevät siitä onko valo partikkeli vai aaltoliike minä pohdin sitä onko rakkaus energia vai persoona tämä johtuu siitä kun pyhimykset sanovat että Jumala on rakkaus näin ollen rakkaus olisi Korkein Persoona ehkä tämä on näkökulmakysymys ehkä rakkaus ylittää vastakohdat ja on samaan aikaan persoonallista ja persoonatonta rakkautta ei voi ymmärtää mutta sen voi kokea…

Kärsivällisyyden hyve

Hän sanoo että kärsivällisyys on kärsimyksen sukua, minä sanoisin että kärsivällisyys on onnen sukua, sillä ilman kärsivällisyyttä emme voi harjoittaa henkisyyttä. Meditaatio edellyttää kärsivällisyyttä, vain istumalla kärsivällisesti paikoillaan meditaation rauha voi meille avautua. Ja usein joudumme harjoittamaan kärsivällisyyttä vaikeiden ihmisten kanssa, sanotaan että mestari on äärettömän kärsivällinen oppilaittensa kanssa odottaessaan heidän kypsymistään. Niinpä kärsimättömyys synnyttää…

Ken iloitsee aina

Sade ja myrsky auttavat meitä arvostamaan auringonpaistetta. Samalla tavoin elämän vaikeudet korostavat elämämme hyviä jaksoja. Elämä rakentuu vastakohdille, voimme nauttia molemmista, sateesta ja auringonpaisteesta, vaikeuksista ja hyvistä jaksoista, jos vain asennoidumme oikein. Minä kutsuisin oikein asennoitumista mielen venytysharjoitukseksi, sydämen joogaaksi, mestari on hän joka osaa iloita kaikesta ja rakastaa kaikkea, pienikin askel siihen suuntaan, on…

Rakkaus etsii meitä

moni etsii rakkautta mutta oletko ajatellut että rakkaus etsii meitä se odottaa tilaisuutta voidakseen täyttää sydämemme siksi meidän ei tule niinkään kysyä missä on rakastettuni kuin olenko poistanut esteet sydämestäni jotta rakkaus voisi tulla mestarit ovat kehittäneet menetelmiä joiden avulla voimme puhdistaa sydämemme kuten hiljentyminen henkiset laulut ja hyvät teot ne sulattavat jään sydämestämme ja…

Henkisyyden tiede

Jotkut meistä ovat uskovaisia, mikä on äärimuodossaan ongelmallista, sillä tällaiset ihmiset haluavat käännyttää toiset ja syyllistyvät näin joko henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Osa meistä on ateisteja, jotka vannovat luonnontieteitten nimeen, hekin ovat yhdensortin uskovaisia, jotka eivät osaa kuunnella eivätkä he kykene todelliseen vuoropuheluun. Onko olemassa kolmatta vaihtoetoa? Vastaus on henkisyyden tiede, pyhimykset ja tietäjät ovat…